perjantai 8. huhtikuuta 2011

Viilausta ja höyläystä

Olen viilaillut blogini elementtejä tässä pikkuhiljaa. Taustakuva on vielä talvinen, vaikka jo käydään huhtikuuta, mutta sään herra ei ole hetkeen suonut suotuisia kuvauskelejä... :) Ehkäpä pian keksin uuden vuodenajan taustakuvan. Sadepisaroita en viitsi sinne laittaa.

Sivupalkkiin on ilmestynyt "valmiit työt" -osio, josta voi käydä kurkkaamassa tänä vuonna valmistuneita (ja blogattuja) töitäni. Lisäksi otin käyttöön nuo avainsanat ja vaikka alkuun olin niiden suhteen skeptinen, olen ainakin jo muutamaan otteeseen klikkaillut niitä kaipaillessani jotain linkkiä tai kuvaa jonka tiedän kirjanneeni blogiin. Yllättävän näppärä huonomuistisen apuväline tämä blogi! Lisäilen myös sivupalkkiin itselleni muistiin linkkejä ohjeisiin ja blogeihin, joihin haluan palata myöhemmin.

Kirjoittelin jo aikoja sitten kevään kuntokuurista ja painonpudotusprojektista. Nämä projektit ovat siirtyneet ja siirtyneet, eivät tosin ihan vähiten tyhmien sairastelukierteiden takia. Nyt olen taas ottanut itseäni niskasta kiinni ja otan taas liikkumisen tosissani ja olen myös alkanut järkeistää syömisiäni. Pääsin mukavaan vertaistukiryhmäänkin, iso liuta tuttuja äitejä perusti painonpudotusryhmän nettiin. Apuvälineinäni ovat myös Kiloklubi sekä HeiaHeia. Päiväkirjan pitäminen selkeyttää ja konkretisoi myös liikunnassa ja painonhallinnassa, se on tullut todetuksi aiemminkin.

Reipasta viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti