sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Mitä tänään syötäisiin?

Hyvin tyypillinen Lentävän moka on myöhäinen, mutta suuruudenhullu suunnittelu. Veljeni perhe oli tulossa lauantaina kyläilemään ja olin kovin vakuuttunut, että siivous, ruuanlaitto ja leipominen onnistuu kätevästi lauantaiaamuna. No ei se sitten oikein onnistunutkaan, etenkin kun sellainen pieni yksityiskohta kuin kauppareissu jäi välistä. Ei kun jääkaappi sekä pakastin auki ja pähkäilemään. Ruokapuoli oli suhteellisen järjestyksessä, mutta leipomukset eivät ihan niinkään.

Valmistaikinasta ja pakkasen antimista syntyi sienipiirakka, edellisen postaukseni mukainen. Mustikkapiirakkaa tai jotain ihanaa mustikkajälkkäriä teki mieli, mutta vehnäjauhopussin pohjalta pilkotti enemmän paperia kuin jauhoja ja rahkat sun muut maitotuotteet myös loistivat poissaolollaan. Hymypojan aamiaistarpeiksi oli kuitenkin haalittu iso tonkka vaniljajukurttia.

Googleen hakusanaksi "mustikkapiirakka jogurtti" ja lopputulos oli tämä. Vaniljajukurttia sekä pohjaan että täytteeseen - kuka olisi arvannut? Vehnäjauhon vähyys paikattiin kaappiin jääneellä tattarijauholla ja lopputulos oli suussasulavan vaniljainen piiras, joka katosi vieraiden suihin tuulen nopeudella - niin etten ehtinyt edes ottaa tuotoksesta kuvaa.

Toivon, ettei MukaEllen pahastu että kirjoitan ohjeen myös tähän. Blogeissa olevissa ruokaohjeissa on usein se harmillinen puoli, että blogit katoavat toisinaan bittiavaruuteen ja reseptit myös sen sileän tien. Laitan tästä kuitenkin oman "mukaelmani", sillä tuunasinhan ohjetta tujauksella tattarijauhoa. :)

                                                                                                                                          

(Ohje on MukaEllen-blogista, jossa sen kerrottiin olevan Kirsin Keittiössä -blogista, jossa sen oli kerrottu olevan Kaarina Roinisen kirjasta. Annetaan siis hyvän kiertää:)

Vaniljainen Mustikkapiirakka

Pohja:
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tattarijauhoja

½ dl KaRu-puurohiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 muna
1 dl sulatettua tai juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl vaniljajogurttia


Väliin:
3 dl pakastettuja mustikoita (minä laitoin 4dl, joka meinasi olla piirakkavuoan reunoille hieman liikaa!)


Pinnalle:
3/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vaniljajogurttia
1 tl vaniljasokeria


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon muna, haalea rasvasula ja jogurtti. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele taikinan pinnalle jäiset marjat suoraan pakasteesta. Sekoita sokeri, muna, vaniljajogurtti ja vaniljasokeri keskenään ja kaada ohuena nauhana marjojen päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla paistoritilätasolla 30-35 minuuttia.


                                                                                                                                          


Aina välillä pitää hämmästellä, miten "ei mistään" saa loihdittua jotain aivan yllättävän hyvää! Tämä oli sellainen ohje. Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille! :)