lauantai 25. helmikuuta 2012

Puuhakasta lauantaita

Päivä on ollut ulkoilutouhua täynnä. Läksimme koko perheen ja ystäväni Päkiksen konkkaronkan voimin Uutelaan ulkoilemaan ja grillailemaan. Nyt on porukalla punaiset posket ja raukea olo. Hymypoika nukkuu myöhäisiä päiväunia, joten minulle liikenee tuokio tässä koneella.

Tässäpä lupaamani kuvat valmistuneista töistä. Ensimmäisenä jonossa palmikkosukat 7-Veljestä Raidasta. Kuvatessa hoksasin, että sukan kärjessä on jotain outoa ja yksi silmukkahan siellä juoksi onnesta soikeana! Onneksi vain yksi ja onneksi aika siististi, joten tökkäsin siihen vain tuollaisen silmukanpitimen ja korjaan asian ihan lähiaikoina. Tekevälle näemmä sattuu! :D

Uudet sukkaset
Tekevälle sattuu, sanos Lentävä ko silimukan puotti!

Tuo raitalanka oli sen verran ihanan väristä, että sen jämästä piti keksiä heti putkeen vielä jotain pientä kivaa. Hymypoika on aktiivisesti hukannut kaikki kaupasta ostamani puhelinpussukat ja nyssykät, joten alaston puhelinparkani on kaipaillut suojusta jo pidemmän aikaa. Niinpä käytin sukan vartta mallitilkkuna tuikkaamalla puhelimen sukan sisään ja improvisoin loput päästäni. Tuloksena tämmöinen hassu.

iPhone meni piiloon
Kuka sieltä kurkistaa?
Kaverukset ihan vierekkäin.
Pussi on molemmilta puolilta tismalleen saman näköinen. Arvelin, että tuo läpyskä on kätevämpi kuin kokonaan suljettava yläosa, että puhelimeen voi laittaa vaikkapa kuulokkeet tai laturinkin tarvittaessa ja ei ole väliä miten päin pussi kassista käteen osuu, napin saa auki kummalta puolelta tahansa.

Kivanpäivän lahjaksi teille kirjoitan tähän puhelinpussukan ohjeen (noin suurinpiirtein, tein tämän todella omasta päästä käsin).

iPhone-pussukka

* Lanka: Novita 7-veljestä Raita
* Puikot: sukkapuikot 3,5mm
* Koko: iPhonen kokoinen ;)
* Muut tarvikkeet: 2 nappia

Pussi:
Luo 30s ja jaa ne sukkapuikoille. Neulo suljettuna neuleena sileää, kunnes kappaleen korkeus on n. 10cm. Neulo yläreunaan vielä 1,5-2cm helmineuletta. Päättele silmukat löyhähkösti.

Läppä:
Neulo läppä seuraavasti: luo 8s, nosta ensimmäinen s oikein neulomatta, neulo 1o 1n krs loppuun asti. Käännä työ, nosta jälleen 1. s oikein neulomatta ja neulo helmineuletta krs loppuun. Tee 4. kerroksella napinläpi. Tässä se on neulottu näin: neulo ohjeen mukaista helmineuletta 4s, ota langankierto puikolle, neulo 2n yhteen, 1o, 1n. Kun läpyskän pituus on n. 12cm (tai mikä itsestäsi hyvältä tuntuu), neulo napinläpi, 3krs helmineuletta ja päätä s:t kerralla.

Viimeistely:
Ompele tai virkkaa pohjasauma kiinni, ompele napit n. 4cm päähän yläreunasta (kannattaa mittailla läpän kanssa mihin kohtaan napinlävet sijoittuvat, läppä saa kuitenkin olla ihan napakasti kiinni). Sitten ei muuta kuin luuri lämpiämään! :)

Tässä vielä yksi kuva sarjaamme viime vuoden valmistuneet:

Hartialämmikettä
Äitini tilasi hartiahuivin jo ikiaikoja sitten ja valitsi Novitan netistä mallinkin. Sitten jouduin liemeen kun Luxus Wind -lankaa ei tietenkään enää valmistettu. Onneksi Tapion Kaupasta saa lähes mitä vaan, niin myös tätä roosahtavaa Luxus Windiä. Huivin puikoille pääseminen ottikin sitten aikansa ja joulun alla viimein paniikissa neuloin yötä päivää, ja vielä jouluaattona luomus oli puikoilla äitini katsellessa vierestä... :D Välipäiviksi huivi sitten viimein valmistui.

Huivin ohje on Novitan talvi 2008-lehdestä ja ohjesivu löytyy täältä. En ottanut huivista näköjään kuvaa edestäpäin, joten tässä Novitan versio aiheesta. Kiva huivi tuo oli neuloa ja ensimmäistä kertaa tein lyhennettyjä kerroksia. Sekin oli suhteellisen helppoa kun tajusi jutun jujun. :)

perjantai 24. helmikuuta 2012

Perjantain paras piristys :)

Perjantaipäivä sujui melkoisen verkkaisesti ja tylsästi, kunnes postiljooni toi kotiin parhaan piristysruiskeen: helmikuun SNY-paketin! :)

Paketillinen ihanuuksia Salaiseltani
Paketin teemana on huovuttaminen. Sain kaksi kerää herkullisen väristä Himalaya-villalankaa (ei todellakaan liian räikeää!), valkoista Novitan Hahtuvaista (jippii!), huovutusneuloja (miten ajattelevaista!), suklaata (syöty jo!!), nessuja (räkänenät kiittävät), huulirasvaa (kyllä kiitos - Hymypoika on syönyt kaikki huulirasvani) sekä muumikortin.

Paketti itsessään oli jo pudottavan hieno - meillä on keittiöpyyhkeet tuota samaista Marimekon marjakuosia. Telepatiaa on siis tälläkin SNY:llä takataskussaan. Pelottavaa, mutta hyvällä tavalla!

Ehdotuksia langan ja hahtuvan käytölle oli esimerkiksi kori tai liina, johon neuloilla voisi pistellä kuvioita. Koreja meillä ainakin tarvitaan aina, taidanpa kokeilla sellaista! Kiitos aivan hurjan paljon kivasta perjantaiylläristä rakas SNY! Tuli hirmuisen hyvä mieli tasapaksun ja apaattisen päivän päätteeksi. :))))

Huomenna kuvaan myös valmistuneet sukat sekä erään hauskan jämälankatyön ihailtavaksenne. Nyt alan surffata ajatuksia huovutettuun koriini. :)

Lisäksi pieni päivitys toisella kotimaisella, jos sallitte:


Det fanns också andra bra nyheter idag, och därför vill jag skicka ut hälsningar och stort grattis åt kronprincessparet Victoria och Daniel för den söt, lilla nyfödd princessan Estelle Silvia Ewa Mary. Vilken vacker namn, tycker jag! Hurra! <3

tiistai 21. helmikuuta 2012

Herkutellen laskiaistiistaina

Smoothiepäivä oli tänäänkin ja muistin jopa ottaa tuotoksesta valokuvankin. :) Blogailuun palaaminen on vaikeaa, kun en koskaan muista napsia kuvia tekeleistäni odottamaan päivittämistä. Viime vuoden neuleistakin osa on kuvaamatta ja dokumentoimatta - siispä te jotka saitte minulta neulottuja lahjoja viime vuonna, odottakaa vaan, saatte paparazzivieraan. ;)

Hymypoika ja välipalaherkku

Äidillekin nannaa.
Neulomusten sarja päivittyy muutaman tekeleen osalta. Sain viikonloppuna viimein tuon isomman Revontulen pingotetuksi ja tässä se nyt sitten on. Monilla neuleblogaajilla on utelias kissa änkemässä neulekuviin, mutta minullapa onkin utelias termiitti. ;)
Hymypoika ja Revontuli
Revontulen toinen tuleminen.
Edellinen Revontuleni on nähtävissä täällä. Mittaa toiselle tulemiselle tuli n. 144 x 67cm, eli lopputulos ei juurikaan eronnut ensimmäisestä. Matemaattinen päättelykykyni ei nyt oikein riitä ymmärtämään miksi..? Kauniita ovat molemmat huivit kaikesta huolimatta ja näitä huiveja teen mielelläni vielä lisääkin. :)

Hymypojalle on tullut väkerretyksi jos jonkinlaista pientä, mm. nämä villasukat Novitan Nalle Marjaretkestä (sitä jäi kuin jäikin tähteeksi tilkkupeittoprojektista). Ohje oli omasta päästä.

Liikkuvan maalin kuvaaminen on haastavaa...
Hymypojan mummokin oli innostunut tuosta raidoittuvasta Nallesta ja Hymypoika sai ystävänpäivänä postin mukana kivan kortin ja uudet saapassukat. Kiitos niistä, ovat suloisen väriset!

Oikealla mummon neulomat sukkaset, vasemmalla äidin. :)
Onpahan minulla nytkin jotain puikoilla. Flunssapäivien ratoksi keksin että minulla itselläni ei ole vielä tarpeeksi villasukkia. :D Sukkakipinä iski taas, kun kaivelin lankavarastojani ja käteeni osui kerä ihanan väristä Novitan 7-Veljestä Raitaa. Pelkän perussukan vääntäminen aikuiseen jalkaan on tunnetusti puuduttavaa, joten pientä jekkua piti keksiä ja tältä näyttää tähänastinen aikaansaannos:

Raitaa ja palmikkoa.
Palmikko lähikuvassa.
Palmikkokuvion nimeä en tiedä, enkä katsonut siihen mallia mistään. Omani se ei silti tokikaan ole. :) Siinä on 8s ja 6krs mallikerta ja 2n molemmin puolin. Joka 6. kros siirretään 2s apupuikolle työn taakse, neulotaan 2o, apupuikolta 2o, siirretään 2s apupuikolle työn eteen, neulotaan 2o ja apupuikolta 2o.

Muutoin sukat ovat aika lailla perusohjeen mukaan tehdyt, vetelin silmukkamäärät taas kerran hatusta (mallitilkuthan ovat aloittelijoille ja hifistelijöille..?). Varresta tuli erittäin passelin kokoinen, mutta teräosaan kavensin hieman liikaa, kun en tahtonut uskoa että tuo palmikkokuvio vetää neuletta kasaan aika tavalla. Kyllä tuo edelleen jalkaan mahtuu ja tykkään muutenkin enemmän napakasta, kuin lötköstä sukasta.

Kuvaan ne sitten teille vielä uudestaan jahka ovat valmiit, niin näette hieman imartelevamman otoksen. Näyttävät tuommoisilta luiruilta kun eivät ole jalassa. :D

maanantai 20. helmikuuta 2012

Flunssapäivän pirtelövinkki

Meillä kärsitään vaihteeksi räkätaudista ja kipeänä tekee mieli jotain hyvää, mutta pitäisi kuitenkin pitää terveellisyys mielessä ja tankata vitamiinejakin. Pilpustaessani hedelmiä Hymypojalle välipalaksi juolahti mieleeni surauttaa itselleni smoothieta, jonka tosin sitten siemailimmekin Hymypojan kanssa kahteen pekkaan. :) Vetelin ainekset hatusta ja määrät ranteella:

2 veriappelsiinin mehu
1 prk Arlan vadelma-vaniljajugurttia (tätä uutta luomukamaa)
n. 3/4 banaania (ei kokonaista, koska Hymypoika vaati saada "pakkuu")
kourallinen jäisiä tyrnimarjoja
pari kourallista jäisiä mustaherukoita
kourallinen Kellogg's All Bran -muroja
(Lisäksi otin kolmannesbanaanista vaihtariksi Hymypojan lautaselta pari palaa päärynää, sanoisin ehkä noin kolmanneksen keskikokoisesta päärynästä.)

Koko sotku sileäksi sauvasekoittimella ja lopputulos oli aivan huippuherkkua. Tyrnimarjat ovat meidän perheen supersuosikki nykyään ja niitä tuli mieheni tädin kesäpaikan pihan valtavista pensaista meille pakkaseen aivan valtavasti. Tähän smoothieen nuo kävivät tosi hyvin, eikä happoa tullut liikaa kun muut ainekset olivat aika makeita.

Tein joulun alla Ilta-Sanomissa olleen Maija Silvennoisen ohjeen mukaisen tyrnihyydykekakun viemisiksi joulukylään ja se oli kyllä tosi herkkua ja menestys. Laittaisin linkin, mutta en nyt löydä sitä netistä ja lehtileikekin on jossain karkuteillä.

Käytättekö te muut tyrnimarjaa? Kertokaa ihmeessä vinkkejä! :)

lauantai 18. helmikuuta 2012

Kuvareportaasia pukkaa pitkästä aikaa :)

Sain pienellä kikkailulla kuvat siirretyksi kamerasta koneelle, joten jaan tästä muutaman otoksen tänne blogiinkin. Olen tavannut käyttää Picasaa kuvien siirtoon, mutta nyt tuo mokoma softa on keksinyt, että se kaataa koko käyttöjärjestelmän kesken kuvien siirron. En osaa korjata sitä, joten siirtelin kuvat vanhanaikaisesti copy-paste-metodilla kovalevylle ja pienentelin niitä sitten Picasassa. Eipä tuokaan hankalaa ollut, mutta lyhytpinnaisuuteni tulee tällaisissa jutuissa ilmi oitis, kun haluaisi saada kuvat nettiin NYT ja pitääkin käynnistää kone useita kertoja uudestaan, loppuu into ongelman ratkaisemiseen ja homma siirtyy hamaan ikuisuuteen. Tänään minulla on onnekkaasti hetki omaa aikaa kun Hymypoika on mummilla ja isänsäkin on reissussa, joten jaksan hetken keskittyä koneen ääressä. :)

Ensinnäkin - ta-ta-daa! - elämäni ensimmäinen Revontuli-huivi. Tuo lilaraidallinen Ticotico-lanka oli kuumotellut minua kaupassa siitä asti kun ne Novitalta tulivat kauppoihin, mutta en ollut millään keksinyt sopivaa projektia ko. langalle. Sitten sattumalta joulushoppailun lomassa löysin Anttilasta alelaarista niin pistämättömän tarjouksen, että vannoutuneena teknomarttana nappasin siltä istumalta älypuhelimen kouraani ja googlasin lankahyllyn edessä seisten itselleni projektin. Revontuli-huivi on viehättänyt minua iät ja ajat, mutta sopivaa lankaa ei ole sattunut käsiini - vaan nyt nämä kaksi kaiherrellutta ongelmaa kohtasivat ja lopputulos on nähtävissä alla! :)

Revontuli pötköllään petissä.

Jännän kolmiulotteinen pinta.
Tähän huiviin lankaa meni vain 120g nelosen puikoilla ja lopputulos oli aavistuksen pienempi huivi kuin olisin toivonut omaan käyttööni. Pingotettuna huiville tuli kuitenkin mittaa 140 x 64cm, kun tein huivin ohjeen kerrosmäärän mukaisesti. Tästä en kuitenkaan lannistunut, vaan pingotusta odottamassa on Revontulen toinen tuleminen samasta langasta, johon vaihdoin huviksi vitosen puikot ja lisäsin kerroksia niin, että huiviin tuli yhteensä 10 reikäriviä, kun ensimmäisessä on 8. Raportoin aiheesta lisää jahka saan viimeistelyt tehdyksi. :)

Neuleiden pingotus on tällä haavaa haastavin projekti, sillä en saa töitä nuppineuloineen minnekään lukkojen taakse, vaan pikku apulaiseni Hymypoika olisi kovin mielellään näpräämässä neuloja irti. Viimeistelytyö vaatii siis hieman aikaa ja rauhaa, tai jonkin kuninkaallisen idean kanssaneulojiltani. Mihin te muut pingotatte neuletyönne pienten sormien ulottumattomiin? :)

Pidinpä tuossa taannoin myös Me&I-vaatekutsut, johon piti sitten kiireessä suunnitella tarjottavaa. Tuskailin tätä asiaa ystävälleni, joka pisti laakista reseptin maailman helpoimpaan (ja ehkä herkullisimpaan) feta-pinaattipiirakkaan. Piiras upposi vierailleni kuin häkä ja isäntä harmitteli illalla, ettei jäänyt rääppiäisiä. No ei se mitään haitannut, koska aineksia oli vielä revanssiin, joten seuraavana iltana herkuteltiin sitten ihan oman porukan kesken.

Iltanaposteltavaa a la Lentävä

En usko että ystäväni pahastuu, jos jaan reseptin kanssanne, joten tässäpä tämä:

Pinaatti-Fetapiirakka

Pohja:
100g rasvaa
2dl jauhoja
3/4tl suolaa
3rkl vettä
TAI esim. Pirkan valmis piirakkapohja (käytin itse tähän Sunnuntain ruis-perunataikinaa)

Täyte:
150g pakastepinaattia
125g fetaa
1/2 paprikaa
1 punasipuli (jonka unohdin kauppaan, joten käytin keltasipulia)
3dl emmental-raastetta
2 munaa
2dl ruokakermaa
+ mausteita, esim. timjamia, mustapippuria, jne. oman maun mukaan

* Lämmitä uuni 200 asteeseen.
* Painele taikina vuoan pohjalle.
* Sulata pinaatti ja laita se lävikköön valumaan.
* Sekoita kerma ja munat.
* Silppua sipuli ja paprika hyvin pieniksi (lisähelpotusta hommaan saa käyttämällä pakastettuja sipuli- ja paprikakuutioita!).
* Lisää pinaatti.
* Jos käytät öljyistä fetaa, valuta sekin lävikössä ja rouhi feta murusiksi.
* Lisää feta ja juustoraaste seokseen. Juustojen määrät eivät ole tarkkoja, voit muokata määriä oman makusi mukaan.
* Lisää mausteet, älä kuitenkaan liioittele, sillä pinaatti ei kestä kovin vahvoja mausteita. Itse en lisännyt lainkaan suolaa, eikä se sitä kaivannutkaan kun feta toi sopivasti suolaisuutta.
* Kaada seos pohjan päälle ja laita vuoka uuniin. Paistetaan tavallisessa uunissa 200 asteessa n. 30-50min. Oma uunini ei ole mikään tehopakkaus, joten n. 45min piiraaseen oli tullut kaunis väri ja seos oli hyytynyt.
* Jäähdytä, tarjoile ja herkuttele. :)

Piirasta kuvatessani keksin napata kuvan myös ikivanhasta virkkaustyöstäni, joka on kuulunut keittiökalustooni jo varmaankin viisi vuotta. Innostuin aikanaan Novitan Valo-Ville -langasta ja virkkasin huvikseni Novita-lehden ohjeella poron (joka taisi silloin olla tarkoitettu somisteeksi pipoon tai vastaavaaan). Pipoa en kuitenkaan tehnyt ja poroparkakin jäi käsityökoriin odottamaan aikoja parempia. Sitten virkkasin harmaan isoveikan jämistä patalapun ja keksin ommella porosen siihen kiinni. Reunat huolittelin rapuvirkkaamalla Valo-Villeä ja tuloksena oli kerrassaan herttainen patalappunen. :D Matkan varrella tuo on jo hiukan nuhraantunut ja sottaantunut, mutta toimiva peli edelleen.

Juokse porosein!
Ja vielä tähän ruokapainotteiseen kuvareportaasiin kuva ystävänpäivän herkutteluistamme. Sydämelliset leipäjuustoset nautittiin anopin tekemän tyrni-omenahillon kera ja ähkyhän siitä satsista tuli. :)

Ystävänpäivän iltanapostelut.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Ystävänpäivän päivitys

Tekniset hankaluudet vaivaavat jälleen, eikä koneeni halua lukea kamerani muistikorttia. En siis saa kuvareportaasia aikaan vielä. Puikoilta on päässyt kaksi Revontuli-huivia ticoticosta sekä Hymypojalle kauluri alpacasta.

SNY-kierros on vauhdissa ja olenkin kasaillut omalle salaiselleni kaikenlaista kivaa :) Jahka Hymypoika herää päiväuniltaan, lähdemme postituspuuhiin. :)

Eilen piipahdimme Päkiksen kanssa Ogelin lankamaailmassa ja napsin sieltä muutamat KnitPro-sukkapuikot alesta, sekä muutamia hyshys-juttuja. Oli kivaa, etenkin kun pidettiin vielä sen jälkeen ex-tempore peli-ilta Scrabblen merkeissä!

Hymypoika on ollut massupöpön kourissa ja nyt on kovin nuhainen, pieni polo.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille! :)