torstai 14. kesäkuuta 2012

Ei ole neulominen aina ruusuilla tanssimista...

...se on toisinaan myös itkua ja hammasten kiristystä. Mikähän siinä on, että sitä intoutuu pitämään tarkkaa kirjanpitoa ja tekemään huolelliset laskelmat villatakin etu- ja takakappaleiden osalta, mutta sitten hihojen kanssa päättää "neuloa nyt vähän matkaa ja laskea sitten myöhemmin"?

Tämän takin ohjeesta on siis kyse. Kaikki on mennyt tosi hienosti, kunnes ensimmäinen hiha alkoi hipoa pituudeltaan kainaloa, ja levennyksistä oli vasta kolmannes tehty. Noh, tarkkanäköisimmät voivat havaita seuraavasta, mikä siinä sitten mätti:

Oli mennyt suomentajalta vahingossa kerrokset ja senttimetrit sekaisin ja levennysten väliin tulikin sitten kolminkertainen määrä kerroksia alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna. Ai että kun osaa harmittaa! Onneksi en alkanut tehdä molempia hihoja yhtäaikaa. Aika pitkä pätkä purettavaa tuosta kuitenkin tulee, voi simppujen simppu!

Pitänee vielä ilmoittaa Dropsillekin tuosta virheestä. Miksi, oi miksi sen piti olla minä, joka sen virheen bongasi?

Toivottavasti muiden kesäneuleet ovat sujuneet paremmissa merkeissä. :)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Alkukesän kuvasatoa

Kuten tuli luvatuksi, tässä vielä kuvat toukokuun SNY-paketista. Ingen paketit ovat ilahduttaneet minua suuresti kaiken kevättä ja tämä toukokuinen paljastuspaketti ei yhtään vähempää!

Toukokuun SNY-ihanuudet
Paketista kuoriutui kaunis kirje (kauniilla kuvilla koristeltuna), kolme kerää Austermann Algarve Grande -lankaa (ihanan punaista), namusia (kyllä kiitos!), kukan siemeniä istutuspurkissa (partsille pääsevät) sekä liitutaulu-pyykkipoika ja mysteeri:

Ken on hän?! :D
Inge arvuutteleekin kirjeessään, tiedänkö mikä tämä metallinipsu on. En kyllä keksi. Nuo kaksi uraa tuolla nipistimen keskellä kyllä antavat olettaa että siitä voisi mennä jotain läpi. Lankaa? Arvailkaahan muutkin! :)

Pirteänpunainen kesälanka
Tuhannet kiitokset vielä Ingelle! Minä lähetin paketteja Neule-Kirpulle ja myös ilmeisen onnistuneesti. :) Kiitos myös Red Dragonille emoilusta! Hieno kevätkierros kaikin puolin! :)

Puikoillani muhii parasta aikaa Tallinnasta ostamani Schachenmayr Bambino Ull. Kaivelin neuletakkiohjeita, kunnes törmäsin Ravelryssä tähän ohjeeseen. Sattumalta sain lankaan kutakuinkin saman tiheyden kuin ohjeen Drops Alpacassa, joten ohjetta ei tarvinnut pahemmin muokata. Kuvan perusteella päätin kuitenkin lisätä helmaan 10cm lisää pituutta, koska en välitä napapaidoista. Toistaiseksi homma on sujunut mukavasti ja olen ylpeä teknomartta - naputtelen kavennusten ja levennysten välissä kerrosmäärät vähän väliä puhelimeen muistiin, jolloin ohjeistus kulkee mukana, eikä tämä työ kaadu ainakaan mittavirheisiin!

Luumutakki puikoilla

Pehmoista beibivillaa
Äitinikin piipahti Tallinnassa, parahiksi syntymäpäivänäni. Annoin neuleasioihin vihkitymättömälle karsean tuliaistoiveen: "Tuo vaikka lankaa!". Kuinka ollakaan äiti oli päätynyt Muurivahen söpöön käsityökauppaan, josta me Päkiksen kanssa myös ostimme Aade Lõngin villaa ja kuinka ollakaan: sama värjäys kuin itse ostamassani, mutta ohuempi lanka! Näistä mahtanee syntyä kokonainen asustesetti! :D

Lisäksi sain kerän Pompom-pallerolankaa, joka on söpön väristä ja päätynee aikanaan vaikkapa tyynynpäälliseksi tai vaikka nukenvaunuihin peitteeksi.

Tallinnan terveisiä.
Synttärilahja tämäkin, ihana käsilaukku, nimittäin käsilaukullinen punaviiniä. Kaikkea ne keksii! :D

Mitä naisen käsilaukussa ei ole, sitä ei tarvita!
Synttärikorttikin oli pirteä ja kortissa oli lupaus teatteriretkestä Suomenlinnaan! Ryhmäteatterin tämänkesäinen produktio on iki-ihana Peter Pan. Kiitos äiti!! :)

Muumimammakin on kesäfiiliksissä.

Päivityksistäni ei tunnu myöskään pöpöjä puuttuvan. Viimeksi sairasti Hymypoika, nyt sitten minä. Tavallinen virusflunssa, kovin ärsyttävää, koska nokka on tukossa ja päätä särkee. Siitäkin huolimatta voi iloita kesäkuun alkamisesta ja siitä että kuukauden päästä on loma ja reissusuunnitelmien tekeminen on aloitettava toden teolla! Niistä kuitenkin lisää myöhemmin. :)

Kaunista ja kukkivaa kesäkuuta kaikille ja onnea kaikille valmistuville viikonvaihteeksi!