perjantai 24. elokuuta 2012

Loppukesän kuvasatoa

Aina kun intoudun blogaamaan kuvia, iskee jokin tekninen pieru. Ensin Picasa ei suostunut tuomaan kuvia kameran muistikortilta, joten olen siirtänyt kuvat ensin suoraan kansioihin ja sitten muokannut ne Picasassa. Nyt mokoma Picasa ei suostunut lukemaan kuvakansiossa olevia kuvia, joten jouduin taas tekemään ylimääräisiä taikatemppuja kuvien saamikseksi blogikuntoon. On tämä teknomarttailu vaikeaa.

Vaikeuksien kautta jonkinlaiseen voittoon nyt kuitenkin:

Vierailimme Päkiksen ja lasten kanssa Korkeasaaressa, josta muutama otos alkuun.

Gepardin ruoka-aikaa odotellessa.

Nälkäinen gepardi.

Hymypoika ja sarvieläin.

Hiekkaveistoksia.

Hiekkaveistoksia.

Hiekkaveistoksia.
Edellisessä postauksessa mainitsemani sytomyssy pääsi myös kuvaan. Hirmu kätevästi peilin kautta rajattu kuva, eikös? ;) Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen, pipo on sen verran väljä että se varmaan mahtuu miehenkin päähän. Päätin jättää kukkakoristeen tekemättä ja toimittaa myssyn sellaisenaan. Väri on ainakin pirteä! Lankana Mandarin Petit ja ohjeen sain kirjastosta printattuna, jäljitin sen kuitenkin tänne Seijasiskon blogiin.

Aurinkoinen sytomyssy.
Appivanhemmat tulivat pitkän matkan takaa visiitille viime sunnuntaina ja iltapalaksi pyöräytinkin sienipiirasta, jossa oli viimesyksyisiä suppilovahveroita sekä tämän syksyisiä kantarellejä. Piiraasta tuli melkoisen hyvä noin ensimmäiseksi yritykseksi. Sovelsin siihen aiemmin täällä julkaisemaani feta-pinaattipiirakan ohjetta vaihtaen oikeastaan vain pinaatin sieniksi. Ja hyvin toimi!

Iltapalaa vieraille.

Parvekepuutarhasta koristusta salaattiin.
Sytomyssyn myötä poiki pieni virkkausinnostus, ja toissakeväisen SNY:ni lähettämät, pitkään marinoidut farkunsiniset Samos-langat pääsivät vihdoin koukulle. Ohjeen löysin googlaamalla, mutta en ottanut linkkiä talteen. Alkuperäinen lakki on kuitenkin tämä, ohjekin löytyi jostain mutta sovelsin sitä joka tapauksessa hieman. Koristin lakin keväällä Tallinnasta tuomillani tähtiniiteillä ja lakista tuli ainakin omasta mielestäni melkoisen makea! :)

Hymypoika sisustukseen sopivissa väreissä.
Virkkasin Samosta sormet verillä 3:sen koukulla, koska halusin lakista riittävän jämäkän. Tuskailuni tuotti tulosta ja lakki pysyy kuosissaan hienosti. Näitä voisin tehdä lisääkin, projekti oli sopivan hauska ja haastava. Lipasta tuli aika leveä, se ulottuu melkein korvasta korvaan. Ensi kerralla voisin kokeilla jokusen sentin kapeampaa lippaa.
Stara lätsineen.

Meillä alkaa uudenlainen arki ensi viikolla, kun Hymypoika aloittaa perhepäivähoidon. Olemme jo käyneet tällä viikolla tutustumassa uuteen hoitajaan ja hoitokavereihin ja toistaiseksi kaikki vaikuttaa oikein mainiolta. Tuntuu ihan hyvältä, että saimme perhepäivähoidosta paikan. Laitoin hakemukset aika viime tinkaan ja luulin päiväkodin olevan ainoa vaihtoehto lyhyellä varoitusajalla, mutta yllättäen perhepäivähoidossa onkin tilaa enemmän. Se sopiikin meille mainiosti.

Nyt toivotan kaikille mainiota viikonvaihdetta ja otan kahvikupin ja revontulihuiviprojektin sohvalle kavereiksi.

2 kommenttia: