keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Lupauksia, lupauksia...

Olen saanut jo lokakuussa Jadeketulta ihanan tunnustuksen, jota kyllä hieman nolottaa tänne laittaa, kun blogini ei paljonkaan ole sisältöä kerännyt viimeisen puolen vuoden aikana. Päätin ottaa kuitenkin tunnustuksen vastaan ja kääntää sen lupaukseksi: tänä vuonna aion olla tunnustuksen arvoinen ja blogata vähintään kaksi kertaa kuukaudessa! :) (Yleensä uudenvuodenlupaukseni on, että en aio tänäkään vuonna tehdä lupauksia, joita en voi pitää.)


Tunnustuksen saajan pitää tehdä seuraavaa:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle blogistille. 
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Siispä aivan aluksi haluaisin kiittää Jadekettua tunnustuksesta. :)

Tunnustus lähtee edelleen seuraaville kahdeksalle:
Elisa, Ihan pieniä unelmia, Päkäpään kotifarmi sekä kakkufarmi, Meidän maailma, Mimon ja Myyn menossa, Omppu-Pomppu. Poimikaahan kuva kotiin ja vastailkaa haasteeseen! :)

Sitten ne kahdeksan asiaa. Piti käydä lunttaamassa edellisestä tunnustuksestani, mitä olen jo kertonut, ettei tule toistoa. Mutta pistetääs vaikka tällaisia:

1. Liityin tänä talvena Marttoihin, kun huomasin paikallisjärjestön kokoontuvan omassa korttelissani.
2. Olen tällä haavaa koukussa Revontuli-huivin neulomiseen. Yksi on jo pingotusta vaille valmis ja kaksi kesken.
3. Tein toisenkin uudenvuoden lupauksen: aion inventoida lankavarastoni ja pitää tänä vuonna pienoista lankalaiharia. Haluaisin myös arkistoida koko lankavarastoni Ravelryyn.
4. Olen äitiyden myötä herkistynyt valtavasti. Itken milloin mistäkin asiasta. Luulin itkyherkkyyden liittyvän raskauden ja vauva-ajan hormonitoimintaan (raskaana ollessa itkin mm. paistaessani jauhelihaa) mutta huomaan toisinaan kyynelehtiväni jopa mainoskatkoilla.
5. Tykkään aivan valtavasti seurapeleistä; kuten Carcassonnesta, Monopolysta ja Aliaksesta.
6. Edelliseen liittyen: olen käynyt Carcassonnessa.
7. Herkuttelen mielelläni tummalla suklaalla ja punaviinillä.
8. Haluaisin asua Yhdysvalloissa, edes jonkin aikaa. Minua hiukan harmittaa, etten aikanaan uskaltautunut lähtemään vaihto-oppilaaksi.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinustakin! :) Olen kyllä joskus käynyt täällä katsomassa, että ei ole kuulunut uusia päivityksiä... Mutta tosi kivaa, että lähdit mukaan SNY-rinkiin! :) Ja eipä tuo mitään, et ollut edes viimeinen tunnustuksen tekijä... ;) En pidä näitä niin vakavina juttuina, jos haluaa tehdä niin tekee, jos ei niin sitten ei. Sinänsä kivempia semmoiset, jotka saa ottaa jos haluaa. Olisin kanssa halunnut au pairiksi, mutta ei tullut lähdettyä. Ehkä vielä joskus pääsee ulkomaille asumaan... :) Nyt se on mieheni ja minun yhteinen haave.

    VastaaPoista
  2. Vau, kiitos! :) Peli-illat olis ihania.

    VastaaPoista
  3. Uijui, kiitos tunnustuksesta! Laitan mietintään kahdeksikon ja pistän tunnustuksen sitten tontillani eteenpäin. Ja hei, etsipä minut Ravelrysta nimimerkilläni ja täppää kaveriksi.

    VastaaPoista
  4. Jadekettu: Kiitos! Tarvitsisin vuorokauteen niin valtavasti lisää tunteja, että ihan kismittää. Mutta jospa nyt taas pääsisin uudella innolla blogailun kimppuun. :) Täydellisyyden tavoittelu on paheeni - en VOI vain käydä laittamassa parilla rivillä pikapäivitystä, kun pitäisi olla SISÄLTÖÄ. Hupsua sinänsä, minun bloginihan tämä on ja sen pitäisi kai olla sen näköinen kuin elämänikin on. Ja hiljaista elämäni ei tosiaan ole ollut! :D

    Päkäpää: Ole hyvä. :) Ja peli-ilta olisi kyllä ihana. Suunniteltaiskos?

    Sannis: Ole hyvä! Minä kyllä taidankin jo olla ystäväsi Ravelryssa! Ainakin olen käynyt katselemassa tuotoksiasi siellä. :)

    VastaaPoista